Suomen valokuvajärjestöjen keskusliitto Finnfoto ry

Sanomilta uusitut sopimusehdot – kaikkia oikeuksia vaaditaan edelleen 20.5.2009

Sanomilta uusitut sopimusehdot – kaikkia oikeuksia vaaditaan edelleen 20.5.2009
Helsingin Sanomat ja Ilta-Sanomat on eilen lähettänyt kirjeitse freelancereilleen uudet sopimusehdot.

Ehdot oli lähetetty ennen loppuiltapäivään järjestynyttä neuvottelua Journalistiliiton edustajan kanssa.

Kuukausi sitten esitettyjä ja silloin voimakkaan myrskyn nostaneita ehtoja on nyt muutettu kolmessa kohtaa.

Pääsäännön mukaan palkkioiden maksuaika on lyhennetty 14 päivään siitä, kun aineisto on hyväksytty julkaistavaksi. Jos free ei laskuta (esim. juttu maalataan) tai maksuliikenteen hallinnoimisesta johtuvista syistä maksaminen kahdessa viikossa ei ole käytännössä mahdollista, on Sanomilla mahdollisuus maksaa palkkio 21 päivän sisällä julkaistavaksi hyväksymisestä.
Tämä muutos vastaa tekijöiden esittämää.

Toinen muutos koskee haastateltavia ja kuvattavia. Uusien kirjausten mukaan freen tulee informoida etukäteen haastateltavaa tai kuvattavaa siitä, että aineistoa voidaan ehtojen mukaisesti käyttää Sanoma-konsernin laajuisesti sekä myös luovuttaa edelleen. Mikäli haastateltava tai valokuvattava haluaa rajoittaa haastattelun tai kuvien käyttöä, tulee freen informoida tästä lehteä ennen aineiston luovuttamista.
Haastateltavien ja kuvattavien asema on nyt nostettu esiin. Kuitenkin Sanomat edelleen lähtee siitä, että tekijä korvaa kolmannelle aiheutuvat oikeudenkäyntikulut ja kustannukset.
Tekijöiden mielestä vastuuta ei voida ulottaa sananvapauden käyttämiseen, vaan sananvapauslain 14 §:n mukaan julkaisijan pitäisi vastata myös freen mahdollisesti aiheuttamasta vahingosta.
Vastuuehdon juridinen laajuus jäi vielä Sanomien puolen selvitettäväksi.

Kolmas muutos koskee tekijänoikeuksia, mutta vain valokuvaajien osalta. Valokuvaajien sopimusta on muutettu niin, että valokuvaajalle jäävät oikeudet rinnakkaisten kuvien käyttöön. Muuten kaikki oikeudet ilman lisäkorvausta on edelleen linjana. Päivän tapaamisessa iso osa ajasta käytettiin juuri tekijänoikeusehdon perkaamiseen.
Tekijöiden puolelta korostin, että käyttöoikeuksien pitäisi riittää – kaikkia taloudellisia saatikka omistusoikeuksia ei tarvita. Lisäksi alan kauppatavan mukaan laajemmat oikeudet pitää ottaa huomioon maksettavissa palkkioissa. Tässä talon perustelu on, ettei samaan aikaan voida maksaa freelle lisää, kun työsuhteisilta leikataan erilaisia etuuksia.

Yhteenvetona päivän tapaamisesta voi sanoa, että neuvottelupöytään vihdoin päästiin. Sopimukseen on tehty muutoksia parempaan suuntaan ja myös selvitettäviä asioita jäi jatkoon, erityisesti vastuiden osalta. Suurin erimielisyys koskee edelleen tekijänoikeuksia ja niistä maksettavia korvauksia. Tekijöiden puolelta totesin, ettei freelancereita voida suosittaa tämän uudenkaan sopimuksen allekirjoittamiseen.

Lehdet pyytävät freelancereitaan allekirjoittamaan uudet ehdot 15.6. mennessä. Kysymykseen, voiko töitä tehdä muilla ehdoilla, vastattiin ensisijassa näillä ehdoilla. Kuitenkin järjen käyttö on kuulemma sallittua. Myöskään minkäänlaista painostusta uusien ehtojen allekirjoittamiseen ei saisi esiintyä.

Tekijäjärjestöt arvioivat uusia ehtoja ensi viikolla. Kommentit voi lähettää tämän viikon aikana oheisen vastauslinkin kautta: www.webropol.com/P.aspx?.

Petri Savolainen
SJL