Suomen valokuvajärjestöjen keskusliitto Finnfoto ry

Suomalainen valokuvaus menestyi kansainvälisissä kilpailuissa 2014

Suomen valokuvajärjestöjen keskusliitto Finnfoto ry:n jäsenjärjestöjen jäsenet menestyivät hienosti kansainvälisissä valokuvakilpailuissa 2014.

Suomalainen valokuvaus on jo vuosia ollut erittäin arvostettua kansainvälisellä tasolla. 2014 tällä saralla suomalaisista menestystä niittivät muun muassa luontokuvaaja Markus Varesvuo ja valokuvaaja Onni Wiljami Kinnunen. Molemmat saavuttivat useita arvostettuja palkintoja ja kunniamainintoja kansainvälisissä ammattikuvaajien valokuvakilpailuissa. Heidän lisäkseen lukuisat suomalaiset valokuvaajat keräsivät kunniamainintoja ja palkintoja kansainvälisissä valokuvakilpailuissa.

Kamera-Lehden päätoimittaja Asko Vivolin kommentoi suomalaisten valokuvaajien kansainvälistä menestystä seuraavasti:
– Suomalainen luontokuvaus perustuu paitsi lajien tuntemukseen, myös peräänantamattomaan sinnikkyyteen. Vaikka nykyinen laitetekniikka on tehnyt monet asiat helpommiksi kuin ennen, ja jopa luonut kokonaan uusia kuvausmahdollisuuksia, ei vahvaa ammattitaitoa ja kokemusta sivuuta tässäkään lajissa mikään. Suomi tarjoaa lisäksi paitsi monipuolisen luonnon, myös ajoittain erittäin haasteelliset olosuhteet. On kuitenkin pakko ihmetellä sitä, miksi huipputason luontokuvaajien määrä on Suomessa niin runsas kuin se on.
– Suomalaisilla riittää ammattitaidon lisäksi myös luovaa mielikuvitusta niillä valokuvauksen alueilla, joissa kaikki keinot ovat sallittuja. Federation European Photographers:n eli FEP:n Qualified European Photographer- eli QEP-arvonimen saaneiden neljän suomalaisen ammattikuvaajan tuotanto on tästä kiistaton todiste.
2014 QEP-arvonimen saanut Vesa Tyni on osoittanut hallitsevansa valon ja valaisun ulkokuvauksissa. Erityisesti studiossa ja rakennetuissa kuvaustilanteissa luovan valaisun hallitsevat loistavasti myös QEP-arvonimen saaneet Marko Koivuporras ja Krister Löfroth. Neljäs QEP-arvonimen saanut suomalainen valokuvaaja, Antti Karppinen puolestaan yhdistää studio- ja ulkokuviin vielä taitavasti ja usein huumorillakin tietokonegrafiikan.

Luontokuvaaja Markus Varesvuon saavutukset kansainvälisissä valokuvakilpailuissa 2014 ovat lähes omassa luokassaan:
– Voitto Oasis Photo Contest 2013 -kilpailussa World Best Photography -sarjan kuvalla merikotkasta ja kalalokista (lokki yrittää ajaa merikotkaa pois pesäpaikaltaan/maaliskuu 2014).
– 2-sija World Press Photo 2014, Nature-sarjassa kuvalla lentävästä kiislaparvesta (helmikuu 2014)
– Kunniamaininta italialaisessa Asferico 2014 luontokuvakilpailussa hanhikorppikotkan kuvalla
– Kunniamaininta GDT European Wildlife Photographer of the Year -kilpailun linnut -sarjassa kuvalla kiislaparvesta.

GDT European Wildlife Photographer of the Year -kilpailussa suomalaisista menestyivät myös Kimmo Pöri, Kirsi MacKenzie, Sami Karjalainen, Antti Partanen ja Erkki Toppinen.

Asferico 2014 luontokuvakilpailussa kunniamaininnan saivat Lassi Rautiainen kuvallaan hyppäävästä sudesta ja nuori Niko Pekonen, (s.1993) kuvallaan pihlajanmarjoja popsivasta taviokuurnasta.

Niko Pekonen pärjäsi kuvillaan myös kahdessa muussa kilpailussa:
Oasis Photo Contest 2013 -kilpailussa hänen kuvansa isolokista ja etelänkiislasta nousi Linnut-sarjassa toiselle sijalle. Samasta tilanteesta kuvattu toinen ruutu sai kunniamaininnan saksalaisessa Glanzlichter 2014 -kilpailussa.

Sveitsin lintutieteellisen instituutin vuosikilpailussa (http://photo.vogelwarte.ch) kymmenen parhaan kuvan joukossa oli kolme suomalaista, Arto Juvonen oli kolmas, Mika Honkalinna viides ja Markus Varesvuo seitsemäs.

Olli Lamminsalo ja Jari Peltomäki esiintyivät myös yhdessä ruotsalaiskuvaaja Staffan Widstrandin kanssa Pekingissä sikäläisen Kulttuuriministeriön vanhassa yliopistossa kiinalaisille valokuvaajille.  Tältä reissulta tuli kaikille vierailevan professorin plakaatit.

Luontokuvaajien lisäksi suomalaisista ammattikuvaajista kansainvälisissä valokuvakilpailuissa menestyivät muun muassa oululainen Onni Wiljami Kinnunen (www.owkinnunen.com) ja helsinkiläinen Vesa Tyni (www.vesatyni.com).

Arvostetussa World Photographic Cup -kilpailun Commercial -kategoriassa ykköspalkinnon pokannut Onni Wiljami Kinnunen luo taiten fantasiamaailmoja yhdistämällä valokuvaa ja kuvankäsittelyn kaikkia mahdollisia keinoja. Mainittakoon, että World Photographic Cup -kilpailun (www.worldphotographiccup.org) osallistui ammattikuvaajia yhteensä 23 maasta.

International Loupe Awards 2014 -kilpailussa (www.loupeawards.com)  Onni Wiljami Kinnunen saavutti Commercial, Advertising & Fashion -kategoriassa 1-, 2- ja 5-sijat sekä Illustrative kategoriassa 5-sijan. Kinnusen lisäksi International Loupe Awards 2014 kunniamaininnan saivat suomalaiset Mikaela Holmberg, Antti Karppinen, Marko Koivuporras, Sami Siurola, Petra Tiihonen ja Vesa Tyni

Vesa Tyni menestyi hienosti myös European Professional Photographer of the Year 2014 -kilpailussa, jossa on yhteensä seitsemän kategoriaa ammattikuvaajille. Kilpailun Illustrative -kategoriassa kolmanneksi yltänyt Vesa Tyni palkittiin Bronze Camera -palkinnolla.

Kilpailumenestyksen lisäksi useat suomalaiset ammattivalokuvaajat ovat 2014 saaneet myös Eurooppalaisten ammattikuvaajien yhteisjärjestön, Federation European Photographers, eli FEP myöntämiä arvonimiä, joita on kahta tasoa:

QEP (Qualified European Photographer)
Eurooppalaisten ammattikuvaajien yhteisjärjestön, Federation of European Photographers (FEP) myöntämä Qualified European Photographer, eli QEP-arvonimi on jo yli 15 vuotta ollut osoitus valokuvaajan korkeasta ammattitaidosta. Arvonimen saaminen edellyttää valokuvaajalta pitkäjänteistä ja vaativaa työskentelyä sekä monipuolista kouluttautumista alalle.
QEP-arvonimeä voi hakea usealta eri valokuvauksen erikoistumisalueelta kuten esim. hää-, muoto-, reportaasi-, arkkitehtuuri- mainos- ja kuvituskuvauksesta.
QEP-arvonimiä on myönnetty 21 Euroopan maahan viimeisten 15 vuoden aikana vain hieman yli 400 kappaletta. Suomeen QEP -arvonimiä on tähän mennessä myönnetty yhteensä 13 kappaletta.

EP (European Photographer)
Vuodesta 2013 lähtien myönnetty European Photographer (EP) -arvonimi on ammattivalokuvaajille myönnettävä arvonimi, joka ei ole sidottu mihinkään valokuvauksen erikoisalaan. Arvonimi on enemmänkin vaativamman QEP-arvonimen alempi aste. EP -arvonimi kertoo kuitenkin, että sen saanut valokuvaaja täyttää kaikin puolin kansainväliset ammattivalokuvaajan laatu- ja  työskentelykriteerit.

QEP (Qualified European Photographer) -arvonimen 2014 saaneet suomalaiset

Antti Karppinen (www.aliasstudiot.fi)

Marko Koivuporras (www.studiostreet.fi)

Krister Löfroth (www.lofroth.fi)

Vesa Tyni (www.vesatyni.com)

 

EP (European Photographer) -arvonimen 2014 saaneet suomalaiset

Iida Liimatainen (www.iidaliimatainen.com)

Mikaela Holmberg (www.mikaelalofroth.fi)  ?

Mikko Pitkänen (www.aliasstudiot.fi)

Pilvi Sormunen (www.studiostreet.fi)

Jose Angel Tabares (www.studiobellaimagen.fi)

Emmi Virtanen (www.iidaliimatainen.com)

Wenjie Wu (www.l5vision.com)