Suomen valokuvajärjestöjen keskusliitto Finnfoto ry

Valokuvakilpailuista ja tekijänoikeuksista

Erilaiset yhteisöt, mukaan lukien kunnat ja kaupungit, järjestävät usein eri teemoilla valokuvakilpailuja, joihin voivat osallistua kaikki halukkaat. Erityisesti kesä on kilpailujen kulta-aikaa. Parhaimmillaan kilpailut ovat eri yhteisöjen jäsenille hauska tapa osallistua samalla, kun ne taltioivat yhteisön elämää elävästi ja osuvasti. 

Kilpailuja järjestävien tahojen on kuitenkin tärkeää muistaa kuvia koskevat ja tekijänoikeuslaissakin säädetyt oikeudet ja varmistaa, ettei kilpailuun osallistuville kuvaajille tule jälkikäteen kuvien käytöstä odottamattomia yllätyksiä. On myös tärkeää huomioida, ettei kilpailujen koko kuvasato – mukaan lukien palkitsemattomat kuvat – ole automaattisesti järjestäjän käytössä, vaan niidenkin julkaisua koskevat tekijänoikeuksiin kuuluvat julkaisu- ja korvaussäännöt.

Nykyisessä hyvin kuvaorientoituneessa viestinnässä – johtuen esimerkiksi digikuvien helposta jakamisesta ja sosiaalisen median kanavien valtavasta suosiosta – lähes jokainen meistä voi kuvitella omalle kohdalleen yllätyksen, jossa kuvia saatetaan käyttää täysin odottamattomissa yhteyksissä jopa vuosien jälkeen. Alkuperäinen kuva on voitu lähettää esimerkiksi tiettyä kilpailua varten ja se saatetaankin julkaista muussa yhteydessä, vastoin kuvan alkuperäistä käyttötarkoitusta.

Erityisen ongelmalliseksi tämä voi muodostua vaikkapa perhe- tai ystäväpiirissä otetuissa henkilökuvissa, joissa ihmiset ovat helposti tunnistettavissa. Kuvaajalla on myös oikeus korvauksiin, jos kuvia käytetään muussa kuin alkuperäisesti sovitussa yhteydessä. ”Kilpailuja järjestettäessä pitää muistaa, että kyse on ainutkertaisesta tapahtumasta eikä kilpailukuvista pidä tulla järjestävän tahon yleiseen käyttöön tarkoitettua kuvapankkia. Sama koskee myös esimerkiksi yhteisöjen historiikkeihin tai muihin julkaisuihin  kerättyjä kuvia”, Finnfoto ry:stä todetaan.

Kuvien käyttöoikeuksien tarkistus

Finnfoto – Suomen Valokuvajärjestöt ry muistuttaa, että sekä kilpailujen järjestäjät ja niihin osallistuvat voivat tarkistaa kuvien käyttöoikeuksia koskevat säännöt ennakkoon esimerkiksi Finnfoto ry:n verkkosivuilta. Yleispätevät ohjeet valokuvakilpailun sääntöjen pohjaksi löytyvät Finnfoton verkkosivuilta osoitteesta http://finnfoto.fi/tiedostot/2007/11/Valokuvakilpailun-saantomalli.pdf.

Valokuvakilpailujen järjestäjien on hyvä tarkistaa seuraavat asiat kuvien käyttöoikeuksista:

  • Järjestäjällä on oikeus julkaista palkitut kuvat kilpailun tulosten esittelyssä esimerkiksi internet-sivuillaan ilman erillistä korvausta.
  • Kuvien luovuttaminen kolmannelle osapuolelle on kielletty ilman erillistä lupaa.
  • Kilpailuun osallistuvien kuvien tekijänoikeudet säilyvät kuvaajalla.
  • Järjestäjä voi julkaista kilpailuun osallistuneita kuvia kuvaajan luvalla ja erikseen sovittavaa korvausta vastaan.
  • Järjestäjä ei saa ilman kuvaajan lupaa muokata kuvia tai muuttaa kuvan sisältöä ja rajauksia.

Finnfoto ry:n sivuilla oleva sääntömalli on kuvakilpailujen järjestäjille helppo ja yksinkertainen tapa rakentaa kilpailusäännöt, joiden käyttöä järjestö vahvasti suosittelee. Sääntösuositukset huomioivat ja tarkentavat valokuvakilpailun järjestäjän ja osallistujan väliset tekijänoikeus- ja korvausasiat.