Lainauskorvauksista jaetaan nyt apurahoja kuvantekijöille

Kuvantekijöiden työskentelyapurahoja on jaossa yhteensä 290 000 euroa. Haku alkaa 1.12.2014.

Kuvantekijöille tarkoitetuista lainauskorvauksista osa on jäänyt hakematta. Niiden hakuaika on päättynyt ja korvaukset jaetaan nyt apurahoina kuvantekijöille luovaan työskentelyyn.

Kopioston kuva-alan jäsenjärjestöjen kautta kuvantekijöille jaettavat apurahat myönnetään luovaan visuaaliseen työhön. Apurahaa voivat hakea kaikki visuaalisia teoksia (esimerkiksi kuvitus, valokuva, kansikuva, sarjakuva) kirjoihin tai levyjen kansiin tehneet, ETA-maista peräisin olevat koti- ja ulkomaiset tekijät, joiden teokset ovat lainattavissa tai tulevat lainattaviksi yleisissä kirjastoissa Suomessa. Hakea voivat myös ne kuvataiteen teosten tekijät, joiden teoksista on julkaistu kuvia tällaisissa julkaisuissa.

Apuraha voidaan myöntää joko yksittäiselle kuvantekijälle tai useamman kuvantekijän muodostamalle työryhmälle. Kuvantekijöitä ovat muun muassa kuvittajat, sarjakuvantekijät, valokuvaajat, graafikot ja kuvataiteilijat. Apurahaa ei myönnetä kirjojen tekstiosuuden tekemisestä, ainoastaan visuaalisen osuuden.

Kopiosto ja sen kuva-alan jäsenjärjestöt toteuttavat apurahahaun yhteistyössä. Apurahat haetaan kuva-alan jäsenjärjestöjen kautta. Ne jakavat apurahoja omien toimialojensa tekijöille. Hakuohjeet ja -lomakkeet löytyvät järjestöjen omilta verkkosivuilta hakuajan alkaessa.

Kuva-alan lainauskorvausta hallinnoi tekijänoikeusjärjestö Kopiosto. Tämä apurahahaku on kertaluontoinen. Hakuaika on 1.12.2014 – 11.1.2015. Yhteensä apurahoina jaetaan 290 000 euroa.

Kuva-alan järjestöt:

Freelance-graafikot<http://www.freelancegraafikot.fi/>

Grafia ry<http://www.grafia.fi/>

Kuvasto ry<http://www.kuvasto.fi/>

Kuvittajat ry<http://kuvittajat.fi/>

Sarjakuvantekijät ry<http://www.sarjakuvantekijat.com/>

Suomen valokuvajärjestöjen keskusliitto Finnfoto ry<http://finnfoto.fi/>