Finnfoto-palkinto 2007
Suomen Valokuvajärjestöjen Keskusliitto Finnfoto ry on myöntänyt lehtori Sakari Nenyelle Finnfotopalkinnon.
Palkinto jaetaan vuosittain henkilölle tai yhteisölle, joka on merkittävällä panoksella vaikuttanut suomalaisen valokuvauksen kehitykseen ja vahvaan asemaan taidemuotona sekä luonut edellytyksiä valokuvan arvostuksen lisäämiselle. Finnfoto ry:n hallituksen puheenjohtaja Kari Tolonen ja toiminnanjohtaja Mikko Säteri luovuttivat palkinnon Helsingissä 12. päivänä marraskuuta.
Sakari ”Sakke” Nenye on vaikuttanut valokuvauksen kenttään ja sen kehitykseen erityisesti alan kouluttajana. Sakke Nenye tunnetaan Lahden valokuvakoulutuksen käynnistäjänä, kehittäjänä ja pitkäaikaisena opettajana. (Nykyisin Lahden ammattikorkeakoulu, Muotoiluinstituutti)
Nenyen kiinnostus valokuvauksen tekniikkaan ilmeni koulun alkuvuosikymmeninä värivalokuvauksen ja vedostamisen tuomisena vahvasti koulutukseen, samoin multivisiot ja niiden ympärille rakennetut av-päivät tunnettiin lahtelaisena erikoisuutena. Jo varhain Sakke perehtyi myös digitaaliseen kuvankäsittelyyn, jonka alueella hänestä on tullut valtakunnallisesti merkittävä erikoisosaaja ja jonka osaamistaan hän on jakanut jo monelle kuvaajapolvelle, kouluttaen myös alan kouluttajia.
Sakke on huolehtinut perusopinnoissa nuorten valokuvaajien koulutuksesta vuodesta 1971 lähtien keskittyen viime vuosina juuri digitaaliseen kuvaamiseen ja kuvankäsittelyyn. Digitalisoitumisen murrosvaiheessa Sakke on kouluttanut myös lukemattomia jo ammatissa toimivia valokuvaajia ja muita viestinnän alan ammattilaisia uuden tekniikan käyttäjiksi.
Sakari Nenyelle myönnetty palkinto on kymmenes Finnfoto-palkinto. Aikaisemmin palkinnon ovat saaneet Matti J. Kaleva, Mikko Pekari, Tuomo-Juhani Vuorenmaa, Salme Simanainen, Kai Nordberg, Hannu Hautala, Rashid Nasretdin, Leena Saraste, Jukka Kukkonen. Finnfoto-palkinnon arvo on 1000 euroa ja se rahoitetaan Kopiosto-korvauksista.
Palkintoon kuuluu Finnfoto ry:n jäsenjärjestöön kuuluvan valokuvaajan ottama muotokuva palkinnon saajasta. Tänä vuonna teoksen on kuvannut Vuoden Muotokuvaaja -arvon saavuttanut Petra Tiihonen. Arvo myönnetään Suomen Valokuvaajain Liitto ry:n järjestämän vuosikilpailun voittajalle.
Suomen Valokuvajärjestöjen Keskusliitto Finnfoto ry on valokuvaajien kattojärjestö, joka kokoaa yhteen niin valokuvauksen opiskelijat, harrastajat kuin ammattilaisetkin. Finnfoton jäsenjärjestöjä ovat: Erikoisalojen Valokuvaajat ry, Suomen Ammattiluonnonvalokuvaajat ry, Suomen Kameraseurojen Liitto ry, Suomen Lehtikuvaajat ry, Suomen Luonnonvalokuvaajat ry, Suomen Mainosvalokuvaajat ry, Suomen Valokuvaajain Liitto ry sekä Valokuvauksen Opiskelijat ry. Finnfoton jäsenjärjestöissä on yhteensä noin 6400 jäsentä.
Vuonna 1970 perustettu Finnfoto edistää valokuvataidetta ja -kulttuuria, toimii valokuvaajien arvostuksen ja aseman parantamiseksi sekä edistää valokuvaajien yhteistyötä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta kansallisella ja kansainvälisellä tasolla.