Finnfoto-palkinto 2012 Kari Kuukalle
Finnfoto-palkinto 2012 Kari Kuukalle
Valokuvaaja Kari Kuukka on saanut Suomen valokuvajärjestöjen keskusliitto Finnfoto ry:n myöntämän Finnfoto-palkinnon. Palkinto myönnetään vuosittain henkilölle tai yhteisölle, joka on merkittävästi vaikuttanut suomalaisen valokuvauksen kehitykseen sekä luonut edellytyksiä valokuvan arvostuksen lisäämiselle.
Finnfoto ry:n hallituksen puheenjohtaja Kari Tolonen ja toiminnanjohtaja Mikko Säteri luovuttivat 1000 euron arvoisen Finnfoto-palkinnon Kari Kuukalle Helsingissä 29.11.2012
Etenkin urheilukuvaajana tunnettu Kari Kuukka (s. 1962) on freelance-valokuvaajana, multimedia-alan tuottajana ja -kouluttajana osallistunut myös voimakkaasti luovan alan työntekijöiden tekijänoikeuksien puolustamiseen. Tällä saralla hän on tullut tunnetuksi teräväkynäisenä, mutta silti asenteeltaan aina hyvin rakentavassa hengessä keskusteluun osallistuvana.
Kirjoitettuaan ylioppilaaksi Kari Kuukka opiskeli kielitiedettä Helsingin Yliopistossa. Valmistumisensa jälkeen hän jatkoi opiskelujaan mm. psykologiassa ja kognitiotieteen alalla.
Piirtäminen oli kuitenkin kiinnostanut häntä jo lapsesta lähtien ja opiskeluaikoina Kari Kuukka ryhtyi harrastamaan aktiivisesti myös valokuvausta. Opiskelujen ohella hän kuvasi freelancerina, ja lopulta valokuvauksesta muodostui hänelle täysipäiväinen ammatti. Kari Kuukka tunnetaan ennen kaikkea urheilukuvistaan, hän on kuvannut mm. kuudet viimeiset olympiakisat.
Kari itse kertoo kuinka hän aikoinaan 17-vuotiaana sanoi valokuvaaja Seppo Savekselle haluavansa tulla lehtikuvaajaksi. Vanha mestari oli katsonut nuorta (joka silloin ei ollut vielä koskaan pidellyt kameraa kädessään) ja toivottanut onnea matkaan.
Sittemmin kuvaan on tullut myös video ja etenkin multimedia sekä alan koulutustehtävät. Kari Kuukka on opettanut valokuvausta ja multimediaa muun muassa Tampereen Yliopistossa sekä Lahden Ammattikorkeakoulun Muotoiluinstituutissa (yhteisprojektina Aalto-yliopiston kanssa).
Vuonna 2013 Kari Kuukka mm. vastaa Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun sekä Lahden Ammattikorkeakoulun Muotoiluinstituutin yhteisestä ”Journalistisen videon ja lineaarisen multimedian alkeet” -koulutuksen toteutuksesta.
Kari Kuukka on 15. Finnfoto-palkinnon saaja. Aikaisemmin palkinnon ovat saaneet Matti J. Kaleva, Mikko Pekari, Tuomo-Juhani Vuorenmaa, Salme Simanainen, Kai Nordberg, Hannu Hautala, Rashid Nasretdin, Leena Saraste, Jukka Kukkonen, Sakari Nenye, Lassi Rautiainen, Pekka Punkari, Boris Fagerström ja Juha Suonpää. Finnfoto-palkinnon arvo on 1000 euroa ja se rahoitetaan Kopiosto-korvauksista.
Vuonna 1970 perustettu Suomen valokuvajärjestöjen keskusliitto Finnfoto ry edistää valokuvataidetta ja -kulttuuria ja toimii etenkin ammattivalokuvaajien arvostuksen ja aseman parantamiseksi sekä edistää valokuvaajien yhteistyötä kansallisella ja kansainvälisellä tasolla.